tiistaina 10. marraskuuta 2009

Paluu luentosaleihin

Alkuun pieni ilmoitus. Tällä viikolla on tulossa jälleen muutama video yhteistyössä H&M:n kanssa. Systeemi on sama kuin viimeksikin eli kuvaamieni videoiden alkuun tulee parin sekunnin mainokset ja saan pienen korvauksen niiden näyttämisestä. Videoiden teko jää minun vastuulleni, joten älkää huoliko niistä. Lupaan, etten tällä kertaa kuvaa käsikameralla, vaan kamera tulee olemaan vakaalla alustalla!:D


Tänään alkoi peräti kaksi ympäristötieteiden kurssia, mikä taas tarkoittaa sitä, että joudun jatkossa viettämään taas enemmän aikaa yliopistolla. Hrr. No, opintojen eteen on kärsittävä tai jotain.;) Testasin tänään uusia farkkujani tai oikeastaan farkkuleggingsejä. Hieman ohuethan nämä ovat, mutta väritys/pesu on niin ihana, että oli pakko koittaa. Kaveriksi puin valkoisen neuleen ja värikkäät saappaat. Hyvin neutraalilla linjalla palailtiin siis luentosaleihin.


farkut - eBayn
neule - H&M
kengät - Blink
laukku - o.i.s
panta - Gina Tricot

Voi, kuinka vihaan tätä kameraani! Kuvia ei voi ottaa ajastuksella kuin YHDEN kerrallaan, paitsi jos ei käytä salamaa. Onpa tosi kiva koittaa saada asukuva kerralla purkkiin.:/ Nyt kelpaisi se hovikuvaaja, sillä en todellakaan tahdo herätä aamulla puolta tuntia aiemmin vain siksi, että täytyy napsia asukuvia. Päivän jälkeen valaistus olisi (ehkä) parempi, mutta tukka ja naama ovat enää harvoin edustuskunnossa. Voi elämän tuska tätä valokuvaamisen vaikeutta!

Ulkona oli suhteellisen viileä ilma, joten kaivauduin syvälle talvitakkikaappiini ja sieltä sitten ulos paksun villakangastakkini kanssa. Nyt ei peppu palele!



takki - Blend She
huivi - Gina Tricot

Nyt olisi luvassa kollokviokahvitus yliopistolla eli jälleen matkaan. Johan tässä olikin jo tunti vapaata aikaa, hmph. Aamulla oli niin aikainen herätys, että minun on pakko litkiä kahvia kollokvion kahvituksessa, etten nukahtaisi. Se on onneksi emännän etuoikeuskin.;)

Niille, jotka ovat kyselleet maailman parhaan käsirasvan perään, minulla on hyviä uutisia.:) Voidepurkin hinta on nyt 1,5€ per jokainen kuvastosta ostettu tuote (tätä voidetta ei lasketa) ja kyseessä on vielä punainen limited edition -jouluvoidepurkki. Viime vuonna hamstrasin näitä "joulupainoksia" itselleni naurettavan ison kasan ja kyllä, aion tehdä niin myös tänä vuonna! Voit tehdä Avon-tilauksen kauttani vielä tänään kello 20:00 mennessä, joten jos yhtään edes tekee mieli, nyt kannattaa toimia. Ohjeet löydät täältä.

Kapinallinen

Voi huokaus! Kerta toisensa jälkeen törmään niihin. Niitä vilisee naistenlehdissä ja ikävä kyllä runsaasti varsinkin tuntemieni naisten mielissä. Minusta ne pitäisi tuhota ja haudata sitten lopullisesti. Nimittäin pukeutumissäännöt. Listasin nyt muutaman minua eniten ärsyttävän pukeutumissäännön ja koska olen ärsyttävä ihminen, lisäsin listaan vielä kuvia itsestäni "kapinoimassa".;)

lyhyt ei voi käyttää (matalia) ylipolvensaappaita (sillä ne lyhentävät)


muodokas ei voi käyttää vaakaraitaa (sillä ne levittävät)


vain tikkulaiha voi käyttää suuria määriä valkoista (sillä se levittää)


Tottakai tiedän, että musta hoikentaa ja yksivärinen asu pidentää, mutta onko pukeutumisessa kyse siitä, että lyhyiden tulisi näyttää pidemmiltä ja isojen pienemmiltä? Minusta ihmisten pitäisi pukeutua oman mielensä mukaan eikä välittää siitä, miltä heidän jonkun sääntöjen mukaan pitäisi pukea ylleen. Niin minä teen ja toivon, että moni muukin.:) Mustaa ja ruskeaa saa siis yhdistää ja kaksimetrinen tyttö saa käyttää korkokenkiä. Se on sitten eri asia, mikä ei miellytä omaa esteettistä silmää. Pukeutumissäännöt ja pukeutumismieltymykset ovat täysin eri asioita.

Pukeutumissääntöjen lisäksi kapinoin myös muita yleisiä ennakkoluuloja vastaan. Noudatan tietysti lakia ja käytän maalaisjärkeä, mutta miten niin opiskelijalla ei voi olla rahaa, kauniit eivät voi olla myös viisaita ja kaikilla nörteillä täytyy olla silmälasit ja finnejä? Niinpä.:)

Kertokaahan, mitä sääntöjä vastaan te kapinoitte?

maanantaina 9. marraskuuta 2009

Metallia, metallia

Tänään ei päivän asukuvia otettu, koska eräs huolimaton neiti on saattanut tallettaa muistikorttinsa hieman liiankin hyvään piilopaikkaan. Sain kuitenkin luvan vilauttaa etukäteen, millaisia herkkuja Panicille on tulossa myyntiin pian.:)

Pikkujoulukausihan käynnistyy/käynnistyi nyt marraskuussa, joten kiiltoa ja kimallusta tullaan näkemään kaikkialla. Paljettien ja glitterin rinnalla pysyvät tutut ja turvalliset metallivärit. Metallivärisen topin sijaan on mahdollista sävähdyttää pikkujoulukansaa upeilla metallivärisillä farkuilla. Varsinkin nuo hopeiset suorastaan huutavat päästä vaatekaappiini!


Kuvan farkut tulevat myyntiin Panic in Paradisen nettikauppaan viikon sisällä. Ettekö tekin haluaisi kovasti samantyyliset mustat mallistoon noiden metallifarkkujen lisäksi?;) Koitin kovasti vinkata, että sellaiset olisivat varsin kivat! Rock rock.

Mitä mieltä olet metallivärisistä farkuista?:)

Pikkumustaa pelastamassa

Pikkujoulukausi lähestyy ja siksi minun olikin kerrassaan pakko kirjoittaa juhlavaatteiden kruunaamattomasta kuningattaresta. Pikkumustat kehiin, tytöt!:)

"Pikkumustaa pelastamassa pikkujouluihin

Nyt kun ollaan jo vahvasti marraskuun puolella uskaltaudun avaamaan oven pikkujoulukaudelle. Sehän tarkoittaa sitä, että on aika kaivaa pikkumustat pölypusseista ja tarkistaa, kehtaako niissä lähteä enää minnekään. Pahimmassa tapauksessa mekko ei mahdu kiinni, siinä on valtava reikä ja kaiken lisäksi se on nähty ylläsi jo monena vuonna.

Ensimmäisen ongelman kanssa en valitettavasti osaa auttaa. Viikon flunssa tosin kadottaa itselläni mukavasti senttejä, mutta sitä en näinä aikoina suosittele kellekään.

Ratkenneet saumat taas on helppo korjata. Jos vahinko on sattunut näkyvämmälle paikalle, pelastavat asusteet. Purkautunut neule vyötäröllä piilotetaan isolla vyöllä ja rinnuksille ilmestynyt reikä katoaa näyttävän rintaneulan alle.

Asusteilla voi tuoda vanhaan mekkoon helposti uutta eloa. Teija Laaksamo suunnitteli Seppälälle upeita kenkiä ja laukkuja. Paljettikorkkareilla saa jo mukavasti vipinää vanhaan mekkoon. Jos taas tykkäät toiminnasta ja jännityksestä, voit valmistautua jonottamaan 14. päivä H&M:n nettikaupassa huippusuunnittelija Jimmy Choon kenkiä ja asusteita. Eiköhän niillä saada pikkumusta elvytettyä."

sunnuntaina 8. marraskuuta 2009

Ihania tuoksuja

DinSkon lahjakortin sijaan saatankin kerätä PointShopissa seuraavaksi pisteitä uuteen tuoksuun. Alla olevasta kollaasista löytyvät vanhat tuttuni ja muutama uusi ihanuus, jotka itselleni haluaisin. Nyt pitäisi enää päättää, mihin noista alan pisteitäni säästää.:) Jos joku ei siis vielä ole törmännyt PointShop-ilmiöön, niin sivuston idea on se, että pisteitä keräämällä saa ilmaista tavaraa/lahjakortteja. Vinkkejä pisteidenmetsästykseen löydätte vaikkapa PS-kategoriasta, niitä kun jaksetaan aina kysellä.


Tuoksuhimotuskollaasista saattaa huomata haluamieni tuoksujen välillä yhteneväisyyksiä. Siihen on olemassa varsin hyvä syy. Tuoksut nimittäin pakataan pulloihin niiden tuoksujen mukaan eikä satunnaisesti tai esteettisistä syistä. Vaaleisiin pulloihin pakataan kevyitä tuoksuja, tummiin voimakkaita. Mausteiset ja makeat tuoksut päätyvät punasävyisiin pulloihin ja vaaleansiniset pullot edustavat vesituoksuja. Itse pidän juurikin mausteisen makeista tuoksuista, minkä huomaa selvästi hajuvesipullojeni ulkomuodoista.

Inventoin vähän aikaa sitten omia tuoksujani, mutta totta puhuen en kyllä tarvitsisi nyt uutta. Onhan sellaisesta silti mukava haaveilla.:) Haaveilu kun on edelleen suuri osa blogiani, vaikka nykyään koitankin keskittyä haaveilun sijaan haaveiden toteuttamiseen.

Haaveilusta puheen ollen. Joko te tiedätte, mitä tahdotte joululahjaksi?:) Vai tunnustaako joku joululahjojen olevan täysin yhdentekeviä? Minusta on ihana saada lahjoja, mutta tykkään myös antaa niitä. Parasta on lahjojen ostaminen ja ehdottomasti paketoiminen! Paketointipostausta siis luvassa lähempänä joulua.

Psst! Ellei keksi sukulaisille ja ystäville mitään ostettavaa, onneksi aina voi neuloa joululahjat douppinkilla!:D

Isin tyttö

Lähdin eilen tänne maalle. Testiin pääsi uusi viikonloppulaukkuni, jonka syvyyksiin sainkin pakattua mm. pehmosaappaat, runsaasti kosmetiikkaa, vaatteita ja paljon muuta. Laukku osoittautui siis varsin viisaaksi hankinnaksi.:)

Laukun beigen sävyn päätin myös valita asuni hallitsevaksi väriksi. Kaivoin siis märkään loskakeliin sopivat nahkasaappaat kaapista. Ai niin! Kamala tragedia on tapahtunut.:/ Ihanista DinSkon ylipolvensaappaistani on jo aika vaihtaa korkolaput ja ne ovat nyt käyttökiellossa, kunnes saan aikaiseksi vietyä ne suutarille. Surullinen uutinen laiskalle ihmiselle.

Tässä kuitenkin eilinen ja nykyinen päivän asu, joka koostuu Panicin uusista Thelma (evolution II) -farkuista, nahkasaappaista, jättilaukusta ja raikkaan vaaleasta yläosasta.


farkut - Panic in Paradise
paita - Panic in Paradise

kengät - Noora (äidin vanhat)
laukku - Avon



takki - Vero Moda

Tänäänhän on isänpäivä, joten tahtoisin muistuttaa kaikkia lukijoitani siitä, että isälle kannattaa kertoa isän tärkeydestä silloin, kun se on vielä mahdollista. Viettäkäähän mukava isänpäivä!

Tästä postauksesta löytyy vielä hieman lisää isi-asiaa!:)

(kuva täältä)

lauantaina 7. marraskuuta 2009

Paparazzi chills

Illan suurin kylmien väreiden aiheuttaja.Täytyy myöntää, että jotenkin en olisi tästä naisesta uskonut, että taitoa löytyy noinkin paljon ilman kikkailua ja huijaamista. Ennakkoluuloni joutivat romukoppaan, kun törmäsin tähän live-taltiointiin. Pisteet Ladylle!:)


Tiikerimuffinssit

Muffinssi-intoni vain kasvaa ja nyt päädyin kokeilemaan tiikerikakkureseptiä muffinsimodulaation voimin. Valmistin siis tiikerikakkutaikinan, mutta paistoin sen muffinssipellillä. Toimii!:)

Tiikerimuffinssit

200 g voita
2½ dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 dl maitoa

2 rkl kaakaota

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Lisää vielä jauhot, joihin o sekoitettu leivinjauhe ja ruokasooda.

Ota toiseen kulhoon 1/3 taikinasta ja värjää se kaakaojauheella suklaisen ruskeaksi. Täytä muffinssikolot paperisilla muffinssivuoilla ja vuoat sitten taikinoilla niin, että jokaiseen vuokaan tulee sekä vaaleaa että tummaa taikinaa. Kuvioinnilla voit kikkailla mielesi mukaan.:)

Paista muffinsseja uunissa alatasolla n. 20 minuuttia. Tällä reseptillä syntyi 18 muffinssia.

Älkää huoliko, kyllä minä kohta saan nenilleni ja kyllästyn kokkaamaan!;)

Housuja postista

Käynti postissa tuotti jälleen tulosta. Aiemmin eBaysta tilaamani paljettileggingsit ja vaaleat jeggingsit (eli farkkuleggingsit) toimitettiin mukavan nopeasti, mutta harmikseni paljettileggarit olivat minulle kokoa liian suuret.:/ Huutonettikasaani päätyivät siis 38-kokoiselle sopivat leggarit. Sähköpostillakin saa kysellä, jos kiinnostaa.


Toinen tilaamistani paljettijakuistakin saapui, mutta kuvaan sen vasta vertailupostausta varten. Sanonpahan vain etukäteen, että se on ihana!:) Nyt ymmärrän paljetteihin hurahtaneita ihmisiä.

Myös Panic muisti minua uutuus-paketilla. Uusia farkkuja ja paitoja sovitettavaksi, kelpaa. Kuulin juuri villejä huhuja PiP:n seuraavista farkuista ja voi että, mitä ihanuuksia sieltä onkaan tulossa!


Tässä viimeisin postisaldo. Outoa, kuinka joskus jaksoin kuvailla kaikki ostokseni päälläni blogiin, mutta nykyään luotan siihen, että ne nähdään kyllä päivän asuissa. Tuo ulkona oleva pimeys kyllä vähentää kuvausmotivaatiota, kun salamalla räiskityt asukuvat ovat yleensä aivan kamalia.:/

Ai niin, Jimmy-ongelmani alkaa ratketa.:) Kiitos pikkusiskolle, joka lupautui uhrautumaan avecikseni. Harmi vaan, että tapahtumassa on ikäraja.

perjantaina 6. marraskuuta 2009

Pinky came back!

Kamala kiire! Pitäisi siivota, tiskata, juosta postiin ja tehdä vaikka mitä. Halusin vain ilmoittaa, että katsokaapa, kuka palasi.:) Lupaan, että hankin sen jalan tälle kameralle, koska kolme hajotettua kameraa vuoden sisään olisi jo noloa. Vaikka kyllä kaksikin on.

Let´s Tazza!

Pääsin mukaan siihen Buzzadorin Tazza-kampanjaan ja minua odottaa postissa 20(!) pulloa kaakaota testattavaksi!:D Cool. En ole mikään ylin kaakaon ystävä, mutta se ei johdu siitä, että en pitäisi kaakaosta. Ei vaan ole tullut sitä juurikaan lapsuuden jälkeen juotua. Vielä, kun jaksaisin raahautua hakemaan tuon lähemmäs seitsemän kilon paketin.

Hyvät uutiset eivät onneksi lopu tähän. Minun piti huutaa itselleni eBaysta Warehousen paljettijakku edellisesti, mutta joku p*skiainen oli ylittänyt pomminvarman tarjoukseni yöllä kahdella dollarilla. Mitä tästä opimme? Älä pelaa varman päälle, ellet ole yli sataprosenttisen varma sitä, että saat haluamasi.


Ajattelin sitten tilata tuon Jennin ihanan jakun (kyllä vaan, sovittelin sitä Helsingissä innoissani) Asokselta itselleni, mutta se oli poistunut valikoimista! Nyt alkoi jo iskeä paniikki. Warehousen nettisivuillakin bleiseri oli, mutta se oli siellä kaikista kallein. Lopulta eli selailtuani muutaman maan eBayt läpi, löysin omani. Neuvottelin toimituksen Suomeen ja kohta tuo unelmien paljettijakku on matkalla minulle.

Hassua kyllä, mutta tuo ei kuitenkaan ole ainut paljettijakku, jonka itselleni tilasin. Menetin jo hetkeksi toivoni ja tilasin erään edullisemman version itselleni. Jos (ja kun) tuo Warehousen versio on täydellinen, minulta saa varmaankin ostettua suhteellisen edullisesti itselleen sen toisen paljettijakun.:) (Pari päivää sitten esitelty jakku ei muuten ole kumpikaan näistä.)
Yllä oleva, kimaltavampi kaunotar on siis "laastarisuhteeni" mattapintaisen metsästyksen ohella. Ihanan överi ja juhlallinen jakku olisi kyllä kiva piristys vaatekaappiin, mutta tuota mattapintaista himoitsin enemmän. Kun saan molemmat eteeni, mielipiteeni saattaa tosin muuttua. Taitaa olla sovittelupostaus tulossa.

Pidätkö enemmän kiiltävästä vai mattapintaisesta jakusta?:)

torstaina 5. marraskuuta 2009

Valoa flunssaputken päässä

Uno problemo. Ensi viikolla järjestettävä ihana hemmotteluhetki Helsingissä, jonka jouduin perumaan opintojen ja flunssani yhteisterrorisoinnin tuloksena, alkaa houkuttaa yhä enemmän. Samana iltana meinaan järjestetään Jimmy Choo for H&M VIP-lanseerausjuhlat ja arvaatte varmaan, kuinka palavasti tahtoisin osallistua.:( Nyt tarvitsen hyvän suunnitelman, jotta saan itseni kuntoon, tentin suoritettua ja seuralaisen päiväksi Helsinkiin. Ennustettu onnistumisprosentti on pieni, mutta aion yrittää. Saattepa nähdä. Tai ehkä ette.


Koska illalla on ainejärjestömme hallituksen syyskokous, jouduin kampeamaan itseni ylös sängyn pohjalta. Olo on jo kieltämättä parempi, mutta olisin silti mieluummin jäänyt kotiin. Kun nyt kerta joudun olemaan illan pystyssä, niin ollaan sitten kunnolla. Aldon punaisten korkkareiden kaveriksi raitapaita ja mustat farkut. Olo oli taas sellainen, että vihaan vaatekaappiani. Siellä on typeriä neuleita, tylsiä paitoja ja vääränlaisia hameita sekä puuttuvia housuja. Vaatekaappimuutos siis jatkukoon edelleen.


farkut - Panic in Paradise
paita - Panic in Paradise
toppi - Gina Tricot
kengät - DinSko

Ja ulos vähän enemmän vaatetta päälle, vaikkei se flunssa minuun kylmästä tartukaan.;) Pitää taas ruveta improvisoimaan näiden kuvien kanssa. Paras valaistus ja kamerateline yhdistettynä kivaan kuvausympäristöön olisi hakusessa. Miksi pitää olla näin pimeää? Ja miksi pitää olla tällainen hiuskriisi!


laukku - Halens
takki - H&M
huivi - Gina Tricot

Mukavaa iltaa kaikille. Jospa tästä lähtisi tämän tytön nousuputki, kun flunssa on vihdoinkin selätetty. Toivotaan niin.:)

Halensilta herkkuja

Käytin Halensin alekoodini taktisesti mustiin pehmosaappaisiin. Omistan nämä jo beigeinä, mutta mustat ovat vielä hieman monikäyttöisemmät. Minulla ei ole juurikaan talvikenkiä, joten nämä pakkasukon viholliset on ihan viisasta omistaa kahdessa eri värissä.:) Ehkä flunssa pehmitti hieman päätäni, kun valitsin jotakin matalaa ja käytännöllistä korkkareiden sijaan.


Jos en olisi tarvinnut saappaita, olisin tilannut jotakin seuraavista:


Mustat, violettipohjaiset nilkkurit herättivät huomioni kiinnostavalla pintamateriaalillaan. Piiloplatformilla varustetut kengät ovat sirot ja ihanan korkeat. Värinsä puolesta ne olisi helppo yhdistellä asuun kuin asuun.


Punaiset mokkanilkkurit himottivat minua jo aiemmin eikä himo ole laantunut. Saatan vielä langeta tilaamaan nämä joskus. Punainen väri on kerrassaan vastustamaton! Näitä taisi olla kyllä myös harmaina.


Mokkapintaiset ylipolvensaappaat ovat sekä käytännölliset että todella kauniit. Matalilla kengillä selviää talvellakin eikä tyylistä tarvitse tinkiä. Ison plussan kengät saavat hapsuista.


Mekkopuolella ihastuin turkoosiin mekkoon, jonka päällä on musta läpiväkynä kangas. Verkkokuvio tuo mekkoon monuloitteisuutta ja särmää. Ikävä kyllä mekon pituus ei ole suunnattu meille pygmeillä.:/


Mustavalkoinen mekko on puolestaan yksinkertaisen kaunis. A-linja imartelee vartaloa kuin vartaloa ja paksu pystyraita tehostaa imartelua entisestään.


Oudon värinen mekko kolahti sekä värinsä että mallinsa puolesta. Tuo pituus tosin vaatisi minulta järjettömät korot, mutta se ei ole mikään ongelma. Sen rintavarustuksen hankkiminen (täyttämään puvun etuosa) sitten taas on!


Lyhyt, persikkainen mekko on väritykseltään tummaa ihoa korostava. Oikeanlaiseen meikkiin yhdistettynä tässä mekossa voisi loistaa helposti. Kaunis koristelu rintojen alla oikeuttaa jättämään korut kotiin. Tämä sopisi ihanasti kultaisiin glitterkenkiini.

Miellyttääkö mikään löydöistäni?:)

(kuvat Halensin sivuilta)

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Salaiset haaveet

Kaikki me sorrumme siihen joskus. Tavoittelemme saavuttamatonta kieli vyön alla roikkuen. Turhauttavien kalliiden vaatteiden ja asusteiden lisäksi ihastumme mielikuvitusihmisiin piirros- ja roolihahmojen muodossa. Ajattelin tunnustaa teille neljä nolointa ihastustani ihan vain siksi, että tiedän minulla olevan kohtalotovereita tällä saralla. Tai toivon. Ei, tiedän.;)

Kaunotar ja Hirviö -elokuva / Gaston


Nolojen miesten lista alkaa luonnollisesti piirroshahmolla. En vaan voinut vuosiin ymmärtää, miksi Belle halusi nössön miehen, kun tarjolla oli lihaksikas paha poika!:D En ole varma, ymmärränkö kyllä vieläkään.

Salatut Elämät /Aki Nikkinen


Eräs niistä painavista syistä, miksi aikoinaan koukutuin Salkkareihin, on tämä mies. Kun näin Grease-musikaalin, jossa tämä komistun lauloin muutaman kymmenen senttimetrin päästä minusta ilman paitaa, olin viimeistään täysin myyty. Paha poika? Kyllä vaan.;)

Tekken / Jin Kazama


Piirroshahmot voi vielä ymmärtää, jos kyse on elokuvista tai piirrossarjoista, mutta mitenkäs nämä konsolipelit? Kyllä vaan! Tekkenin päähahmo eli Jin, ah. Osasin aikoinaan kaikki erikoisliikkeet ja tahdoin aina pelata Jinillä.:) Tämäkin mies on pahis omalla ajallaan. See the pattern?

WWE / Randy Orton


Vapaapaini on aivan mahtava laji! Ihastuin siihen aikoinaan kylläkin itse lajin vuoksi, vasta myöhemmin tajusin, että siellähän painii muutama komistuskin. Itkin, kun näin Randyn livenä Suomessa WWE:n kiertueella. Oi niitä aikoja. Aivan puhtoinen ei tämäkään mies ole, mutta sen te varmaankin jo arvasitte.:)

Nyt se on todistettu. Minulla todellakin on maailman huonoin maku miesten suhteen. Toivon kuitenkin, että en ole ainut, vaan että tekin uskallaudutte tunnustamaan omat nolot ihastuksenne saavuttamattomiin miehiin. Tai miksei naisiinkin.

Tunnustuksia kehiin! Kuka on ollut teidän noloin unelmamiehenne?;)

Anna periksi mukavuuspäiville

Niitä päiviä ei vaan voi vältellä. Tiedät heti aamusta, että kaikki kiristävä ja puristava tuntuu tänään pahalta päällä. Korot ahdistavat ja kireä rotsi saa lentää nurkkaan. Näin tunnemme minä ja moni muu mukavuuspäivinä. Silloin me kääriydymme neuleisiin, mutta olemme kuulleet myös ihmisistä, joiden mukavuuspäivät kuluvat erilaisissa mukavuusvaatteissa. Kunpa minäkin oppisin näyttämään mukavuuspäivinä edustavalta enkä kuolleista heränneeltä kääpiöltä, joka hukkuu neulepaitaansa ja liian suuriin pörrösaappaisiinsa.:)

Keskisuomalaisessa julkaistiin vain tuon kuvakollaasin keskimmäinen kuva. Voisiko tylsempää kuvitusta olla! No, ei voi mitään. Onneksi blogissa voi korjata asiat helposti. Tässäpä teille itse juttu luettavaksi.

"Anna periksi mukavuudelle

Vaikka viikko toisensa jälkeen peräänkuulutan ihmisiä, jotka panostavat ulkonäköönsä ja miettivät, mitä päällensä laittavat, osa minusta rakastaa mukavuuspukeutumista. Se tarkoittaa sitä, että en itsekään jaksa joka päivä miettiä, mikä näyttä ylläni hyvältä, vaan keskityn siihen, mikä tuntuu hyvältä.

Kun talvi lähenee, viikoistani löytyy sen yhden mukavuuspäivän sijaan muutama enemmän. Niinä päivinä tuhahtelen korkokengille ja luon ylimielisen katseen rakkaaseen rotsiini. Etsin vaatekaapistani sen suurimman ja paksuimman neuleen. Kietoudun lämpimään villaan ja kaivelen esiin löysät housut. Mukavuuspäivänä mikään ei saa puristaa tai kiristää.

Jos tulee pakottava tarve kömpiä sohvalta kauppaan, vedän ehdottomasti jalkaani pehmosaappaat. Tiedättehän ne pehmeäpintaiset saappaat, joiden sisäpinta on lämmintä tekokarvaa? Niissä kelpaa tallustella lähikauppaan hakemaan paketti uutta teemakua.

Joskus vaan pitää antautua mukavuudenhalulle ja hyväksyä se tosiasia, ettei ihminen rakastaa pehmeitä ja pörröisiä asioita siinä missä päivät pitkät laiskotteleva kissakin."